RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Päätös hankittavan sähkön alkuperävaatimuksesta sopimuskaudella 2025 - 2028
Khall 20.02.2023 § 36
29/02.08.00/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Erik Forstén
puh. 040 844 5593
Tekninen lautakunta on kokouksessaan 26.1.2023 § 3 päättänyt valtuuttaa teknisen johtajan ilmoittamaan Luumäen kunnan sitoutumisen Hansel Oy:n kautta toteutettavaan sähkönhankinnan kilpailutukseen ja siitä seuraavaan sopimukseen. Lautakunnan käsittelyssä on jäänyt avoimeksi Luumäen kunnan mahdollinen vaatimus hankittavan sähkön alkuperästä.
Luumäen kunnanhallituksen olisi hyvä linjata, tavoitellaanko sähkönhan- kintasopimuksessa organisaation toimminnasta syntyvän hiilijalanjäljen pienentämistä. Luumäen kunta on sitoutunut osaltaan Hinku-Maakunta -projektiin, mihin liittyen sähkön alkuperävalinnalla voi olla merkitystä tavoitteiden saavuttamiseen.
Uusiutuvan sähkön hintalisä voi Hansel Oy:n arvion mukaan vaihdella yhden ja kymmenen euron välillä megawattitunnilta. Tarkemman arvion tekeminen on vaikeaa, koska uusiutuvalla energialla käydään markkinoilla kauppaa aivan kuten sähköllä ylipäänsä. Kunnan toiminnassa on syytä huomioida hintavaikutuksen heijasteet erityisesti teknisen lautakunnan käyttötalouden toimintakatteeseen sopimuksen taloussuunnittelukausilla.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää ohjeistaa uusiutuvan energian vaatimuksen tulevaan sähköhankintasopimukseen ja huomioi mahdollisimman hyvin sen vaikutukset taloussuunnitteluun annettavissa kehyksissä.
-----
Kunnanjohtaja Risto Alaheikka antoi muutetun päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää, että sähkönhankintasopimuksessa ei suljeta pois mitään fossiilivapaata tuotantomuotoa.
Päätös Muutetun päätösehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |