RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lykkäyksen myöntäminen vesilaskun maksamisesta
Khall 20.02.2023 § 26
56/02.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
Asunto Oy Luumäen Rantapihlajan vesiliittymän varoventtiili hajoamisen vuoksi arviolta 1 473 m3 vettä on päätynyt viemäriin ja edelleen Luumäen kunnan jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi. Helmikuussa 2023 asunto-osakeyhtiöltä erääntyvä määrä olisi 9 194,70 euroa. Asian käsittely asunto-osakeyhtiön vakuutusyhtiön kanssa on kesken. Asunto-osakeyhtiön halli-tuksen puheenjohtaja pyytää yhtiön puolesta maksu-aikaa yhtiön vesilas-kulle.
Tekninen johtaja on neuvotellut hallituksen puheenjohtajan kanssa maksu-järjestelystä, jonka mukaan asunto-osakeyhtiö maksasisi laskun kolmessa erässä seuraavasti:
- 28.02.2023: 1 194,70 euroa
- 15.06.2023: 4 000 euroa
- 15.12.2023: 4 000 euroa.
Saatavalle ei perittäisi viivästyskorkoa.
Hallintosäännön 19 § 22-kohdan mukaan kunnanhallitus päättää vapautuk-sen tai lykkäyksen myöntämisestä kunnallisen maksun ja sille määrätyn viivästyskoron suorittamisesta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Asunto Oy Luumäen Rantapihlajan helmikuussa 2023 erääntyvän vesilaskun lykkäämisen maksusuunnitelman mukaisesti siten, että asunto-osakeyhtiö maksaa laskun kolmessa erässä seuraavasti:
. 28.02.2023: 1 194,70 euroa
. 15.06.2023: 4 000 euroa
. 15.12.2023: 4 000 euroa
Kunnanhallitus päättää vapauttaa Asunto Oy Luumäen Rantapihlajan tämän laskun viivästyskoron suorittamisesta.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |