Dynasty tietopalvelu Haku RSS Luumäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 9


5 Kuntoportaat_tekninen lautakunta

 

Taavetin ja Jurvalan kuntoportaiden sijoitus

 

Tekla 16.02.2023 § 9  

46/10.03.01.00/2023  

 

Valmistelija Kunnanrakennusmestari Mikko Hiltunen

 puh. 040 628 0550

etunimi.sukunimi@luumaki.fi

 

Kuntalaisilla on ollut suuri toive saada kuntoportaat Taavettiin sekä Jurvalaan. Vuoden 2022 aikana on alustavasti suunniteltu kuntoportaiden sijaintia sekä myös rakennetta. Vuoden 2023 talousarvioon on saatu kuntoporrashankkeelle määrärahat.

 

Kuntoportaiden sijainnista on ollut aikaisemmin monta eri näkemystä, mutta kuitenkaan varmuutta asiaan ei ole saatu. Luumäen kunta järjesti vuoden 2023 alussa sähköisen kyselyn kuntoportaiden sijoittamisesta.

 

Taavetin kuntoportaat on alustavasti ajateltu sijoitettavan jäähallin paikoi-tusalueelta ylös Taavetin valleille, joka myös oli enemmistön kanta kyselyn perusteella. Jurvalassa sijoitusvaihtoehtoja oli pari kappaletta; vanhan hyppyrimäen rinne tai lähempänä Lepolan uimarantaa kuntoiluradan välisessä välimaastossa. Jurvalassa enemmistö oli vanhan hyppyrimäen rinteen kannalla, mutta vastaukset jakautuivat yllättävän tasaisesti.

 

Kuntoportaiden sijoituksessa huomioidaan alueella ennestään oleva toiminta sekä mahdollisesti vastaan tulevat maastolliset haasteet, joten pienet muutokset voivat olla mahdollisia. Lähtökohtana on ollut, että kuntoportaat tullaan sijoittamaan Luumäen kunnan omistamalle maa-alueelle. Huomioitava on myös Taavetin vallialue, jossa rakentaminen vaatii erityistoimenpiteitä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Forstén Erik

 

Ehdotus Luumäen kunnan tekninen lautakunta päättää, että Taavetin kuntoportaat sijoitetaan jäähallin paikoitusalueelta ylös Taavetin valleille. Jurvalan kuntoportaat sijoitetaan Lepolan rantaan, vanhan hyppyrimäen rinteeseen. Kuntoportaiden sijoituksessa huomioidaan alueella ennestään oleva toiminta sekä mahdollisesti vastaan tulevat maastolliset haasteet, joten pienet muutokset voivat olla mahdollisia.

 

Päätös Ehdotuksen mukaan.