RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa kiinteistöpäällikön virkaan
Tekla 16.03.2023 § 17
Valmistelija Tekninen johtaja Erik Forstén
puh. 040 844 5593
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Luumäen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 27.2.2023 § 4 päättänyt muuttaa hallintosäännön mukaisen asuntosihteerin viran kiinteistöpäällikön viraksi. Asuntosihteerin virka on täyttämättä. Teknisen lautakunnan henkilöstömenoihin on huomioitu kiinteistöpäällikön viran täyttäminen kuluvan vuoden jälkimmäisestä puoliskosta alkaen. Ennen viran haettavaksi julistamista lautakunnan on saatava kunnanhallitukselta viran täyttölupa.
Kiinteistöpäällikön tehtäviin on asuntosihteerin virkavastuiden lisäksi tarkoi-tus sisällyttää täyttämättä olevan kiinteistömestarin toimen toimihenkilö-tehtävät, kiinteistönhoitajien ja siivoojien työnjohtotehtävät sekä rakennus-valvonnan viranomaistoiminnan toiminnan varmistaminen.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on rakennusinsinöörin tutkinto tai vastaava aiempi samantasoinen tutkinto.
Esittelijä Tekninen johtaja Forstén Erik
Ehdotus Tekninen lautakunta päättää pyytää kunnanhallitukselta täyttölupaa kiinteistöpäällikön virkaan.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Khall 27.03.2023 § 45
76/01.01.01/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kunnanvaltuusto muutti asuntosihteerin viran kiinteistöpäällikön viraksi ja vahvisti samalla viran kelpoisuusvaatimuskeksi rakennusinsinöörin tutkinnon tai vastaavan aiemman samantasoisen tutkinnon.
Valtuuston päätöksen mukaan kiinteistöpäällikön vastuisiin ja tehtäviin kuuluisivat hallintosäännössä asuntosihteerin virkaan määritellyt vastuut ja tehtävät. Lisäksi tehtäviin kuuluisivat kiinteistömestarin tehtävät, kiinteistöhallinnon työnjohtoa, kunnan kiinteistöjen omistajana edustamista sekä rakennusvalvonnan viranomaistehtävien sijaistamista. Vastaava määräys viedään hallintosääntöön sen kokonaisuudistuksen yhteydessä.
Tekninen lautakunta pyytää täyttölupaa kiinteistöpäällikön virkaan, jonka tehtäväkuvaus ei sanamuodoltaan vastaa valtuuston päätöksen pohjana ollutta vastuiden ja tehtävien kuvausta. Lautakunnan muotoilun mukaan viranhaltijan tehtäviin kuuluisi "kiinteistönhoitajien ja siivoojien työnjohtotehtävät" (valtuusto: kiinteistöhallinnon työnjohtoa) ja "rakennusvalvonnan viranomaistoiminnan toiminnan varmistaminen" (valtuusto: rakennusvalvonnan viranomaistehtävien sijaistamista). Lisäksi valtuuston päätöksen pohjana olleesta tehtäväkuvauksesta on jätetty pois "kunnan kiinteistöjen omistajana edustaminen".
Tekniseltä johtajalta saadun selvityksen mukaan sanamuotojen eroavaisuus ei tarkoita virkaan kuuluvien vastuiden ja tehtävien muutosta, vaan kysymys on samojen asioiden eri ilmaisutavoista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan kiinteistöpäällikön virkaan.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |