RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulutus- ja työllisyyskoordinaattorin rekrytointi Osaajaverstas -hankkeeseen
Khall 24.04.2023 § 67
127/01.01.01/2023
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Kai Könönen
040-7123 994
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 27.3.2023 § 47 myöntää täyttöluvan koulutus- ja työllisyyskoordinaattorin tehtävään 50 % työajalla ajalle 2.5.2023 - 28.2.2025 Elinvoiman edistämisen ja kuntakehityksen toimialalle. Koordinaattorin työajan loppuosa 50 % katetaan Osaajavers-taalle haettavalla Euroopan unionin sosiaalirahaston ESR+ -hanketuella. Hankkeen käynnistyminen on ehdollinen riippuen HÄMELY:n rahoituspäätöksestä.
Kunta järjesti koulutus- ja työllisyyskoordinaattorin haun siten, että haku oli avoinna 10.4.2023 asti. Ilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä, TE-palveluiden verkkosivuilla, Luumäen lehdessä, kunnan kotisivuilla ja kunnan Face-bookissa. Määräaikaan mennessä hakemuksia tehtävään tuli 18 kappa-letta. Hakijoista päätettiin haastatella neljä hakupapereiden perusteella sopivimmiksi arvioitua kandidaattia. Haastattelut suoritettiin 13.-14.4.2023 ja niihin osallistuivat kunnanjohtaja Risto Alaheikka, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Juri Vuorinen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Virpi Nurmilaukas sekä sivistystoimenjohtaja Kai Könönen.
Haastatteluryhmä arvioi yksimielisesti, että hakijoista Jaana Kiiski on sopivin hakupapereiden, koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella. Varalle ehdotetaan Hannu-Pekka Pukemaa.
Koulutus- ja työllisyyskoordinaattorin tehtävään rekrytoitavan henkilön palkasta kustannetaan 50 % yleisestä elinkeinotoimesta kustannuspaikalta 1601 ja 50 % ESR+ -hankerahoituksella.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää valita määräaikaiseen koulutus- ja työllisyyskoordinaattorin tehtävään Jaana Kiiskin ja varalle Hannu-Pekka Pukeman.
Tehtävä täytetään tässä vaiheessa ehdollisena eli ehtona toimen täyttämiselle on hankkeelle Hämeen ELY-keskuksessa tehtävä myönteinen rahoituspäätös. Aloituspäivä sovitaan myönteisen rahoituspäätöksen varmistuttua. Työsuhteessa noudatetaan 6 kk koeaikaa.
-----
Ennen päätöksentekoa kunnanjohtaja Risto Alaheikka antoi muutetun päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää valita määräaikaiseen koulutus- ja työllisyyskoor-dinaattorin tehtävään 1.5.2023 alkaen Jaana Kiiskin ja varalle Hannu-Pekka Pukeman. Työsuhteessa noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Aki Heikkilä poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn päätyttyä klo 20:10.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |