RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luumäen kunnan sairauspoissaolokäytännöt
Khall 19.06.2023 § 108
169/01.00.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan työkyvyttömyy-destä on esitettävä lääkärintodistus tai työnantajan hyväksymä muu luotet-tava selvitys. Kunta voi itse päättää, että lyhyissä sairauspoissaoloissa riittää esimiehen antama lupa. (KVTES V luku Virka- ja työvapaat sekä perhevapaat, 1 § Oikeus sairauspoissaoloon)
Luumäen kunnan sairauspoissaolokäytäntöjen mukaan esihenkilö voi antaa luvan olla poissa työstä, jos kyseessä on äkillinen tartuntatauti tai migreeni, eikä lääkärin hoitoa tarvita. Poissaolo esihenkilön luvalla voi kestää enintään 6 päivää vuodessa. Jos poissaolot ovat vuoden aikana kestäneet yhteensä vähintään 6 päivää, vaaditaan tervyedenhoitajan tai lääkärin todistus työkyvyttömyydestä. Jos sairauden syy on muu kuin äkillinen tartuntatauti tai migreeni, vaaditaan aina terveydenhoitajan, sai-raanhoitajan tai lääkärin todistus. Työntekijä voi olla hoitajan todistuksella poissa enintään 5 päivää. Pidemmistä poissaoloista tarvitaan lääkärintodistus.
Työterveyslaitoksen tutkimukseen perustuvassa ohjeessa (Pesonen, Halonen, Liira, Martimo 2016) todetaan, että poissaolo esihenkilön luvalla vähentää lääkäri/hoitajakäynteijä, joiden ainoa tarkoitus on saada työnan-tajan vaatima todistus työkyvyttömyydestä. Tämä vapauttaa terveyden-huollon resursseja muuhun käyttöön. Lisäksi on olemassa tutkimusnäyttöä, jonka mukaan poissaolo esihenkilön luvalla lyhentää poissaolojaksoja, jotka liittyvät lyhyisiin, nopeasti ohimeneviin sairauksiin, kuten kuumeiseen flunssaan ja vatsatautiin. Poissaolopäivien vähenemisen uskotaan johtu-van siitä, että omailmoituksella töihin palataan heti, kun olo on parantunut. Käytännön katsotaan myös lisäävän luottamusta työnantajan ja työnteki-jöiden välillä.
Poissaolo esihenkilön luvalla minkä tahansa sairauden takia enintään 5 - 7 päivän ajan on yleistynyt käytäntö kunta-alalla. Kun työntekijä sairastuu, esihenkilö antaa luvan olla poissa 1 - 3 kalenteripäivää kerrallaan enim-mäismäärään asti. Yhtäjaksoiseen sairauspoissaoloon lasketaan myös vapaapäivät ja viikonloput. Esihenkilön ei ole pakko hyväksyä poissaoloa, vaan hän voi aina edellyttää hoitajan tai lääkärin todistusta.
Hallintosäänön 19 § 25-kohdan mukaan kunnanhallitus päättää henkilöstö-politiikan periaatteista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa kunnan sairauspoissaolokäytäntöä siten, että esihenkilö voi antaa luvan sairauspoissaoloon 1 - 7 päivän ajalle ilman diagnoosirajausta.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |