RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 141
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Presidentinvaalin ja europarlamenttivaalien 2024 ennakkoäänestyspaikoiksi määrättävät laitokset
Khall 25.09.2023 § 141
179/00.00.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat yleisten ennakko-äänestyspaikkojen lisäksi mm. sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.
Ennakkoäänestys laitoksissa toimitetaan vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. Laitosäänestys on tarkoitettu hoito- ja muissa laitoksissa hoidettavana oleville tai muuten laitokseen otetuille henkilöille.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus määrää ennakkoäänestyspaikoiksi seuraavat laitokset ja toimintayksiköt:
- Vallikoti
- Palvelukeskus Mäntykodin asunto-osa
- Patteritie 10
- Oljamikoti Oy
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |