RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 presidentinvaalin yhteydessä järjestettävä vaalikeräys
Kevla 12.12.2023 § 24
179/00.00.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Pieni ele -keräystoimikunta on lähettänyt keskusvaalilautakunnalle oheisen liitteen mukaisen tiedotteen koskien vuoden 2024 presidentinvaalin yhteydessä järjestettävää vaalikeräystä.
Esittelijä Hallintojohtaja Kausto-Uski Kaisa
Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että ennakkoäänestyspaikoilla Taavetissa ja Jurvalassa järjestetään tuoli ja pöytä vaalikeräystä varten ja keräyslippaat voidaan säilyttää ennakkoäänestyspaikoilla yön yli lukitussa tilassa. Säilytys tapahtuu vaalikeräystoimikunnan vastuulla.
Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää, että varsinaisina vaalipäivinä varataan äänestyspaikalle tuoli ja pöytä vaalikeräystä varten. Tuoli ja pöytä pyritään sijoittamaan niin, etteivät ne ole varsinaisessa äänestystilassa vaan esim. eteisessä.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |