RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sopimus oikeuksien, velvoitteiden, vastuiden ja etujen siirtymisestä kunnilta Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle
Khall 22.01.2024 § 6
12/00.04.01/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten ja Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen järjestämisvastuu siirtyi Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle EKHVA:lle 1.1.2023 alkaen. Järjestämisvastuuseen liittyvistä omai-suuksista, sopimuksista ja vastuista sekä niiden siirtymisestä hyvinvointi-alueelle on määrätty suoraan lailla sekä erikseen Eksoten valtuuston ja EKHVA:n aluevaltuuston vuoden 2022 aikana tekemillä päätöksillä.
Lakanneilla organisaatioilla on ollut myös sellaisia menneisyyteen perustuvia oikeuksia ja velvoitteita, joista on aiheutunut ja voi aiheutua tulevaisuudessakin erilaisia oikeustilan tarkistuksia liittyen muun muassa sopimus- tai palvelussuhdevastuisiin taikka muulla tavoin järjestämis-vastuullisen toimijan oikeudelliseen asemaan. Erityyppisiä oikaisuja, maksuvelvollisuuksien korjauksia, maksujen palautuksia, oikeudenkäyntejä taikka viranomais- tai muihin vastuisiin liittyviä taannehtivia muutoksia voi tulla käsittelyyn tulevaisuudessa kunnes erilaisia sopimuksia, sitoumuksia ja velvoitteita koskevat muutoksenhaku- ja vanhentumisajat ovat kuluneet umpeen.
EKHVA ja alueen kuntajohtajat ovat keskustelleet loppuvuoden 2023 aikana mahdollisuudesta vahvistaa sopimuksella lakanneiden organi-saatioiden oikeuksien, velvoitteiden, vastuiden ja etuuksien siirtyminen Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle. EKHVA ja kuntajohtajat ovat arvioineet tarkoituksen-mukaiseksi solmia sopimus hyvinvointialueen ja entisen Eksoten ja Etelä-Karjalan Pelastuslaitoksen jäsenkuntien kesken oikeustilan selkiyttä-miseksi ja kirjanpidollisen käsittelyn selventämiseksi. Sopimuksessa vahvistettaisiin edellä kuvattujen velvoitteiden, vastuiden, oikeuksien ja etuuksien siirtyminen täysimääräisesti ja kaikilta osin Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien, vaikka oikeudellinen tila ja vaikutukset vahvistuvat tai ilmenevät vasta 1.1.2023 jälkeen.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluehallitus esittää kaikille Etelä-Karjalan kunnille edellä kuvatun oikeustilan vahvistavan sopimuksen hyväksymistä. Sopimusluonnos on liitteenä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ehdotuksen sopimukseksi oikeuksien, velvoitteiden, vastuiden ja etujen siirtymisestä kunnilta Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle sekä valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen ja tarvittaessa hyväksymään sopimukseen ennen sen allekirjoittamista tehtävät vähämerkitykselliset ja teknisluonteiset tarkennukset ja muutokset.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |