Dynasty tietopalvelu Haku RSS Luumäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 48


9 Avin ohjeet 2024

 

Itsenäisyyspäivänä myönnettävien kunniamerkkien hakeminen 2024

 

Khall 25.03.2024 § 48  

56/00.00.01/2024  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski

 puh. 040 189 3340

 etunimi.sukunimi@luumaki.fi

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää tämän vuoden itsenäisyyspäivänä myönnettäviä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä koskevat valtiovarainministeriön hallinnonalan esitykset viimeistään 30.4.2024. 

 

Esitykset tehdään henkilöistä, joiden pääasialliset ansiot on saavutettu kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen tai sellaisen kunnan lautakunnan jäsenenä, jonka tehtävien ohjaus ja valvonta kuuluvat valtiovarainministeriölle. Kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden esityksiä tehtäessä noudatetaan samaa periaatetta.

 

Kunnanhallitus haki 2023 Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan mitalia kultaristein kolmelle Luumäen kunnan työntekijälle. Mitali myönnettiin kahdelle henkilölle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää kunniamerkkien hakemisesta.

 

Päätös Kunnanhallitus päättää hakea Tarja Piesaselle, Hannu Revolle ja Juri Vuoriselle Suomen Valkoisen Ristin Ritarikunnan kunniamerkkiä kultaristein.