RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osallistuminen Yhes töihin!-hankkeeseen (ESR+)
Khall 25.03.2024 § 58
72/14.07.00/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
Yhes töihin! -hankkeelle haetaan jatkorahoitusta ja hanketoimijat ovat esittäneet Luumäen kunnalle, että kunta osallistuisi ESR+-rahoitushakuun. Hankehaku päättyy 5.4.2024.
Yhes töihin! -hankeessa olisi tavoitteena luoda toimintamalli ja -ympäristö, jossa hankkeen puitteissa kehittettäisiin paikallista tuettua työllistymistä tuettujen työsuhteiden, työkokeilun ja oppisopimuksen avulla. Hankkessa mahdollistettaisiin paikallisiin yhdistyksiin ja yritystiin tuettuja vaihtoehtoisia työllistämistapoja ja kehitettäisiin niiden piilossa olevaa työllistämispotentiaalia.
Luumäen kunnalta haettava omarahoitusosuus on 3000€/vuosi, yhteensä 9000 € hankkeen toiminta-ajalta. Jos hankkeessa onnistuttaisiin työllistä-mään 1 työtön työnhakija vuodessa palkkatuella, kunnan rahoitusosuus tulisi katetuiksi säästönä työmarkkinatuen kuntaosuudesta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää, että Luumäen kunta sitoutuu kunnan osallistu-miseen ja maksuosuuteen Yhes töihin! -hankkeeseen, jos hankkeelle saadaan haettava ESR+ rahoitus.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |