RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Hyvän ikääntymisen teesit
Vavaneu 18.12.2023 § 32
268/13.01/2023
Valmistelija Hyvinvointiohjaaja Pasi Kyllönen
puh. 040 522 8867
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Keskustelua siitä, miltä näyttää meillä ja mihin keskitytään. Sari Hokkanen esittelee kokouksessa eteläkarjalaisten voimanlähteet ja hyvän ikääntymisen teesit.
Esittelijä Hyvinvointiohjaaja Kyllönen Pasi
Ehdotus Merkitään tietoon saatetuksi.
---
Sari Hokkanen kertoi "siun hyvä ikääntyminen, tule ja kerro" -teemasta, josta pöytäkirjan liitteenä esitys. Pohdittiin teesien käytäntöjä Luumäellä seuraavasti:
Teesi 1
- Eläkkeensaajan hoitotukihakemus on hankala täyttää, joten siitä on hyvä informoida ikäihmisiä tarvittaessa.
Teesi 2
- Digikoulutusta ikäihmisille on suunniteltu yhteistyössä kunnan ja Sampon kanssa. Myös sydänyhdistys on pohtinut digikoulutuksen tarjoamista ikäihmisille. Pohdittiin myös digiapuluettelon tekoa Luumäellä toimivista toimijoista, jotka voisivat antaa digiopastusta.
- Palveluseteleistä pohdittiin, onko Luumäellä tarpeeksi palvelun tuottajia vai ovatko ne keskittyneet Lappeenrannan seudulle. Ekhva on uudistamassa palvelusetelitoimintaansa.
- Omaishoitajat ry ottaa selville kesätoritapahtumaansa varten palveluntarjoajia Luumäeltä.
Teesi 3
- Kyläkuljetuksista, asiointiliikenteestä käytiin keskusteluja. Pohdittiin yhdeksi reittivaihtoehdoksi Kannuskoski-Viuhkola-Munne-Ellola-Taavetti. Tästä tehdään kirjelmä kuntaan.
- Onnibussin pysäkin paikasta käytiin myös keskusteluja. Tämän hetkinen pysäkki on kaukana taajamasta, vaikka taajaman kohdallakin pysähtyminen olisi mahdollista.
Teesi 4
- Tähän teesiin ei lisäämistä.
Teesi 5
- Luumäellä on hyviä kohtaamispaikkoja ikäihmisille.
Teesi 6
- Mielikahvila on toiminut hyvin.
- Omahoitaja asiasta tietoa: www.ekhva.fi/omahoitaja/
Teesi 7
- Kuntoilumahdollisuudet kunnassa ovat hyvät, esim. maksuttomat ikäihmisten kuntosalivuorot ja ulkoiluryhmät ja -reitit
Teesi 8
- Tiedotus- ja kuljetuspalveluissa kehitettävää
Liitteenä Etelä-Karjalaisten voimanlähteet ja hyvän ikääntymisen teesit
Päätös Asiasta keskusteltiin ja merkittiin asia tietoon saatetuksi
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |