RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lausunto Suurikankaan aurinko- ja tuulivoimaosayleiskaavan luonnoksesta
Ympla 05.06.2024 § 15
47/10.02.02/2023
Valmistelija Ympäristönsuojelusihteeri Juha Tervonen
puh. 040 568 6818
Luumäen kunta pyytää lausuntoa Suurikankaan aurinko- ja tuulivoima-osayleiskaavan valmisteluaineistosta. Kaavahanke on käynnistynyt Luumäen kunnanhallituksen 28.11.2022 § 208 päätöksen mukaisesti ja vireille tulosta on kuulutettu 7.12.2022.
Hankkeesta vastaava Myrsky Energia Oy suunnittelee Luumäen Suurikankaan alueelle aurinko- ja tuulivoimapuistoa. Suurikankaan tuulivoima-alue sijaitsee Luumäen kunnan lounaisosassa, lähimmillään noin 2 km etäisyydellä Taavetin kuntakeskustasta. Valtatie 6 ja rautatie sijoittuvat hankealueen pohjoispuolelle. Valtatie 26 kulkee alueen eteläosan läpi. Kaava-alueen pinta-ala on noin 1 600 ha.
Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa enintään 15 tuulivoimalan ja
76 ha suuruinen aurinkovoimala-alue, sekä niihin liittyvien huoltoteiden, sähköasema sekä alueen sisäinen maakaapelointi voimaloiden ja alueen sähköaseman välille. Osayleiskaava tehdään rakentamista ohjaavana, MRL 77 a §:n mukaisena, jolloin tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää tuulivoimaosayleiskaavan perusteella.
Kunnanhallitus päätti 27.5.2024 §62 asettaa Suurikankaan aurinko- ja tuulivoi-maosayleiskaavan valmisteluaineistot nähtäville kuulemista varten. Osayleiskaavan valmisteluaineisto asetetaan nähtäville 30.5 - 31.7.2024 maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti kunnantalon teknisen toimen ilmoitustaululle (Linnalantie 33) sekä kunnan internet-sivuille.
Kaava-aineisto on saatavilla osoitteesta:
Esittelijä Ympäristönsuojelusihteeri Tervonen Juha
----------
Muutettu ehdotus:
Melun ohjearvon 40 dB: n vyöhykkeillä ei ole kummassakaan vaihtoehdossa yhtään asuin- tai lomarakennusta. Lautakunta pyytää kuitenkin vielä tarkastelemaan tuulivoimaloiden nro 7-10 sijoitteluja Heimalan kylän suuntaan melun yhteisvaikutusten osalta ja sama tarkastelu myös Uusaaren kylän suuntaan tuulivoimaloiden nro 1-6 osalta.
----------
Päätös Esittelijä muutti ehdotusta melun osalta kokouksen aikana. Muutoin ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |