RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 08.05.2024/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tutustutaan henkkarit kaikille -kampanjaan
Vavaneu 08.05.2024 § 8
107/13.00/2024
Valmistelija Hyvinvointiohjaaja Pasi Kyllönen
puh. 040 5228 867
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kampanjassa autetaan henkilöllisyystodistuksen hankkimisessa heitä, joilla sitä ei ole. Näin varmistetaan vahvaa tunnistautumista edellyttävien digipalvelujen käyttäminen itsenäisesti tai tuetusti.
Esittelijä Hyvinvointiohjaaja Kyllönen Pasi
Ehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto päättää, lähdetäänkö Luumäellä mukaan kamppanjaan ja kuinka asiat saadaan käynnistettyä, jos lähdemme mukaan.
---
Ongelmana nähtiin ikäihmisten henkilötodisteettomuus. Tämän vuoksi henkilöt eivät voi edes hoitaa pankkiasioitansa etänä. Palvelu ei olisi vain ikäihmisille vaan kaikille kuntalaisille. Kunta kustantaisi kyydin poliisiasemalle, mutta muut kustannukset hoitaisi asiakas (valokuva ja kortti). Jatketaan asian selvittelyä syksyllä ja päätetään osallistua kampanjaan.
Päätös Vanhus- ja vammaisneuvosto päättää jatkaa asian käsittelyä syksyllä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |