Dynasty tietopalvelu Haku RSS Luumäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 20


 

Pöytäkirjantarkastajien vaali

 

 

Kvalt 30.09.2024 § 20    

 

Hallintosäännön 116 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan 30.9.2024 tarkas­taa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei val­tuusto jonkun asian kohdalla toisin päätä. Valtuuston kokouskutsun mu­kaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa keski­viikkona 2.10.2024 kello 9.00 alkaen. Pöytäkirja on tarkastettava ennen sen nähtävillä pitämistä.

 

Ehdotus Valtuusto päättää, että valtuuston pöytäkirja tarkastetaan viimeistään keskiviikkona 2.10.2024 ennen nähtävilläoloajan alkamista.

Edelleen valtuusto päättää valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.

 

Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Mikko Vanhalakka ja Linda Kiviluoma.