Dynasty tietopalvelu Haku RSS Luumäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 08.10.2024/Pykälä 74


 

Jäähallin käyttövuorotaksa

 

Sihyla 08.10.2024 § 74  

171/12.04.01/2024  

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kai Könönen

 puh. 040 712 3994

 etunimi.sukunimi@luumaki.fi

 

Taavetin jäähallin käyttöaste on jäänyt hallin kunnostuksesta huolimatta toistaiseksi suhteellisen matalaksi.

 

Luumäen koulut ja esiopetus käyttävät hallia pääosin periodeittain ja talvisaikaan. Iltavuorojen osalta tiistait ja torstait ovat varattuina klo 15–21, mutta maanantaisin ja keskiviikkoisin vuoroja löytyy välillä 15–18.  Perjantai on kokonaan vapaa ja viikonloppuisin vuoroja löytyy ennen klo 17 koko päivän ajalta. Tyhjänä halli ei kuitenkaan aina ole, vaan niin mailalliselle kuin mailattomalle luistelulle on tyhjinä aikoina yleisöluisteluvuorot.  Osittain viikonloppuisin hallissa pelataan yksittäisiä otteluita ja turnauksia, jolloin vapaita vuoroja on luonnollisesti vähemmän.

 

Käyttöasteen nostamiseksi käyttövuorotaksaa voidaan väliaikaisesti tarkastaa ja seurata käyttömaksi laskemisen vaikutusta vuorojen varaamiseen.

 

Voimassa olevat käyttömaksut:

  • Oman paikkakunnan seuroilta ja yhdistyksiltä 50 €/h
  • Vieraspaikkakuntalaisilta seuroilta ja yhdistyksiltä 112,50 €/h

 

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Könönen Kai

 

Ehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että vieraspaikkakuntalaisten jäähallin käyttömaksu on 50 €/h vuoden 2024 loppuun asti.

 

Päätös Ehdotuksen mukaan.