RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 60
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kirjastonjohtajan tehtävien hoitaminen oman viran ohella
Khall 30.03.2026 § 60
21/01.02.00/2026
Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Kai Könönen
puh. 040 712 3994
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Luumäen kunnan kirjastonjohtaja irtisanoutui virastaan 1.1.2026. Hän oli tullut valituksi Rautjärven kunnan kirjastonjohtajaksi ja lopetti työsken-telynsä Luumäen kunnassa 1.6.2025 jääden virkavapaalle. Uutena sivistys- ja hyvinvointijohtajana 1.6.2025 aloittanut Anu Koistinen jatkoi ko. päivästä alkaen lakisääteisten kirjastonjohtajan tehtävien hoitamista oman virkansa ohella.
Kunnanhallituksen 9.3.2026 § 42 Esimiestason viranhaltijan sijaistaminen tämän poissaolon aikana -asia palautettiin valmisteluun. Valmistelussa päätettiin, että tehtävien hoitamisesta oman viran ohella päätetään tapauskohtaisesti.
Ennakkopäätösluonteisesti asiassa on kunnassa päätetty seuraavaa:
Khall 27.11.2023 § 94:
Sivistystoimenjohtajan viransijaisuutta tämän poissaolon ajan hoitavalle rehtorille korvataan sivistystoimenjohtajan tehtävien hoitamisesta oman viran ohella sivistystoimenjohtajan poissaolon aikana 20.11.2023 alkaen erillislisänä 300 € kuukaudessa.
Kunnanhallitus päätti ehdotuksen mukaan.
Khall 17.02.2025 § 32:
Kun viranhaltijan tehtävät muuttuvat olennaisesti yli 2 viikon ajaksi, tehtäväkohtaista palkkaa on tarkistettava uusia tehtäviä vastaavaksi (KVTES II 10 §).
Kunnanjohtajan virkaa oman toimensa ohella hoitavalle viranhaltijalle ei ole otettu sijaista eri päätöksellä, vaan hän hoitaa sivistys- ja hyvinvointijohtajan tehtäviä kunnanjohtajan tehtävien ohessa. Vastaavassa aiemmassa tilanteessa vuonna 2019 kunnanjohtajalle on maksettu kertapalkkiona 500 € hallintojohtajan tehtävien tilapäisestä hoitamisesta.
Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto nimeäisi sivistys- ja hyvinvointijohtajan kunnanjohtajan viran tilapäiseksi hoitajaksi 14.3.2025 alkaen siihen saakka, kun viran vakituiseksi hoitajaksi valittava henkilö aloittaa viran hoitamisen, kuitenkin enintään 30.4.2026 saakka. Kunnanhallitus päätti, että viranhaltijalle maksetaan lisäkorvauksena sivistys- ja hyvinvointijohtajan tehtävien hoitamisesta kunnanjohtajan tehtävien ohessa 500 € kuukaudessa.
Valtuusto päätti ehdotuksen mukaan. Uusi sivistys- ja hyvinvointijohtaja aloitti 1.6.2025, johon asti lisäkorvausta maksettiin kunnanjohtajan sijaiselle.
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Könönen Kai
Ehdotus Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Anu Koistiselle maksetaan kirjastonjohtajan tehtävien hoitamisesta takautuvasti 1.6.2025 alkaen lisäpalkkiota 300 €/kk.
-----
Ennen asian käsittelyä Anu Koistinen ja Kai Könönen ilmoittivat esteellisyydestään ja poistuivat kokouksesta (Hallintolaki 28.1 § 1-kohta).
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Anu Koistinen ja Kai Könönen palasivat jatkamaan kokousta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |