Dynasty tietopalvelu
Luumäen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 209


Kokousasian teksti

 

Eduskuntavaalien 2027 yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat

 

Khall 9.11.2026    

93/00.00.00/2026

  

Valmistelija 

Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski

 puh. 040 189 3340

etunimi.sukunimi@luumaki.fi

 

Vuoden 2027 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 18.4.2027. Ennakkoäänestysajanjakso on 7. – 13.4.2027.

 

Vaalilain 9 § mukaan kunnanhallitus päättää kunnassa sijaitsevien yleisten

ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka.

 

Vaalilain 47 § 2 momentin mukaan yleisen ennakkoäänestyspaikan on oltava avoinna kaikkina päivinä säädettynä ennakkoäänestysajanjaksona, jolllei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä.

 

Vaalilain 48 § 1 momentin mukaan ennakkoäänestys toimitetaan yleises-sä ennakkoäänestyspaikassa ennakkoäänestysajanjaksona kunnanhalli-tuksen päätöksellä määrättynä aikana. Äänestys ei kuitenkaan saa alkaa arkipäivisin ennen kello 8:aa eikä jatkua kello 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9:ää eikä jatkua kello 18:n jälkeen.

 

Oikeusministeriön ohjeet ennakkoäänestyspaikkajärjestelyistä

Oikeusministeriö on lähettänyt kunnan- ja kaupunginhallituksille 16.9.2026

vuoden 2027 vaaleja koskevan kirjeen (VN/12981/2026). Kirjeessä

pyydetään kunnanhallituksia määräämään yleiset ennakkoäänestyspaikat

hyvissä ajoin ja ilmoittamaan ne äänestyspaikkarekisteriin.

 

Kunnan on vaalijärjestelyissään huolehdittava siitä, että äänestyspaikat ovat saavutettavia ja esteettömiä, ja että äänestäminen äänestyspaikoissa on kaikissa tilanteissa äänestäjille mahdollisimman turvallista ja että järjestelyt myös näyttävät äänestäjien silmissä siltä. Yhtä lailla äänestys-paikoissa on  pystyttävä huolehtimaan vaalivirkailijoiden turvallisuudesta.

 

Ennakkoäänestyspaikkoja tulee olla riittävästi suhteessa kunnan äänioi-keutettujen määrään, jotta äänestäminen ennakkoon olisi mahdollisimman vaivatonta ja vähän aikaa vievää. Ennakkoäänestyspaikan tulee olla aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton sekä tiloiltaan että sijainniltaan sovittava tarkoitukseen myös järjestyksen-pidon kannalta.

 

Ennakkoäänestystilan tulee olla riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti eli vaalisalaisuus, vaalivapaus ja vaali-rauha turvaten. Tilan tulee olla siten mitoitettu ja järjestetty, että ruuhkaa ja jonoja syntyy mahdollisimman vähän. Ennakkoäänestyspaikka tulee sijoittaa rakennuksessa niin, että paloturvallisuus ei vaarannu. Kunnan on tehokkaasti tiedotettava kunnan alueella olevista yleisistä ennakkoäänes-tyspaikoista ja niiden aukioloajoista.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja Kummala Arto

 

Ehdotus 

Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2027 eduskuntavaaleissa

1. yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi Luumäen kunnassa määrätään kuntakeskuksessa Taavetissa sijaitseva kunnantalon Käräjäsali sekä Jurvalan taajamassa sijaitsevan monitoimitalo Toukolan kahvio;

2. yleiset ennakkoäänestyspaikat määrätään pidettäväksi avoinna jokaisena ennakkoäänestyspäivänä;

3. ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajoiksi vahvistetaan:

- Taavetissa, kunnantalon Käräjäsalissa ma - pe klo 13 – 17, la klo 13 – 15 ja su  klo 10 - 12

- Jurvalassa, monitoimitalo Toukolassa ma - pe klo  9 – 11.30, la klo 10 – 12 ja su 13 - 15.

 

Päätös