RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 196
Teknisen lautakunnan lisätalousarvio vuodelle 2026 (KV)
Tekla 29.10.2026 § 63
Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Hiltunen
puh. 040 628 0550
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Talousarvion käyttötalouden sitovuus valtuustoon nähden on lautakunnan toimintakate. Kaikki vahvistettuun talousarvioon tehtävät lautakuntatasoisen toiminta-katteen muutokset päätetään valtuustossa. Toimialajohtajien ja muiden tilivelvollisten on seurattava talousarvion ja sen käyttösuunnitelman toteutumista. Mahdolliset poikkeamat on tuotava välittömästi lautakunnan/kunnanhallituksen tietoon. Toimielimen on ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin, jos talousarvio ei ole toteutumassa suunnitellusti.
Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2026 on toteutunut pääosin odotetulla tavalla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kustannusten nousu on ollut huomattava viimeisten vuosien aikana. Teknisen lautakunnan on laadittava lisätalousarvio seuraavistä tulos -alueista:
Tekninen toimi hallinto (7000):
Lisämääräraha yhteensä 40 500 euroa
Perustelut:
- Sisäisten toimistopalveluiden budjetoinnisssa poikkeama
- henkilöstön mitoittaminen, kaavoittaminen ja markkinaselvityksen laadinta
- koneiden ja laitteiden kunnossapito vaatinut arvioitua enemmän
- polttoaine kallistunut viimeisen vuoden aikana n. 30 – 40 %
Liikenneväylät ja yleiset alueet (7200):
Lisämääräraha yhteensä 14900 euroa
Perustelut:
- Sisäisten toimistopalveluiden budjetoinnisssa poikkeama
Kiinteistötoimi (7400):
Lisämääräraha yhteensä 151 500 euroa
Perustelut:
- Sisäisten toimistopalveluiden budjetoinnisssa poikkeama
- ICT-palvelut
- Taavettihallin viranomaistarkastus ja korjaukset vaatinut n. 20 000 euroa ja Jäähallin kylmäkoneiston korjaus noin 11500 euroa
- Taavetin väistökoulun vuokra n. 70 000 euroa kk (joulukuu)
Vesilaitos (772)
Lisämääräraha yhteensä 58000 euroa
- Sisäisten toimistopalveluiden budjetoinnisssa poikkeama
- Asiantuntija palveluiden ostaminen (vesiosuuskunta selvitys, lisänäytteenotot, toiminnan tehostaminen)
- ICT-palvelut
- Alueiden ja koneiden sekä laitteiden kunnossapito; useampia tukoksia verkostossa vuoden aikana, yksi puhdasvesijohdon rikkoutuminen, vesijohdon lisäsuojaaminen, vesijohdon rakentaminen
Nykyisessä talousarviossa ei ole enää liikkumavaraa verrattuna aikaisempia vuosia toiminnan kuitenkin pysyessä samalla tasolla kuin aikaisemmin. Budjetoinnin tiukentuessa myös palveluita on sopeutettava ja tämä on huomioitu tulevien vuosien talousarviossa. Taloutta seurataan tarkasti koko ajan ja kustannuksia karsitaan mahdollisuuksien mukaan ja ei pakollisia hankintoja siirretään tulevaisuuteen huomioiden kuitenkin toiminnallisuus.
Kuva 1. lisätalousarvio taulukko
Esittelijä
Tekninen johtaja Hiltunen Mikko
Ehdotus
Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että liitteenä oleva taulukko huomioidaan lisätalousarviossa. Tekninen lautakunta omalta osaltaan hyväksyy lisätalousarvion. Lisätalousarvion yhteenlaskettu summa on 264900 euroa alv 0%.
Päätös
Ehdotuksen mukaan.
Khall 9.11.2026
126/02.02.02/2026
Valmistelija
Talouspäällikkö Tuomas Yliruka
puh. 040 543 9770
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Kunnanvaltuusto voi kunnanhallituksen ehdotuksesta päättää talousarvion muuttamisesta. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuus-tolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarvio-vuoden aikana.
Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus toiminnan tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnan tavoitteiden ja tuloarvioiden muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutukset määrärahoihin. (Hallintosääntö 75 §)
Tekninen lautakunta esittää 264 900 euron lisätalousarviota lautakunnan päätöksessä esitetyillä perusteilla. Teknisen lautakunnan toimintakulut ovat 173 000 euroa talousarviota suuremmat 1-9/2026 mennessä, joten lisätalousarvion nettovaikutus käyttötalouden toteumaan on enintään 91 900 euroa 10-12/2026 välisenä aikana. Teknisen lautakunnan toiminta-kate nousee lisämäärahan verran, koska tuloarviossa ei tapahdu muutosta.
Esittelijä
Kunnanjohtaja Kummala Arto
Ehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Teknisen lautakunnan vuoden 2026 talousarvioon esittämä lisätalousarvio hyväksytään yllä esitetyllä tavalla.
Päätös