RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kvalt 11.12.2023 § 35
Valtuuston kokousilmoitus asialuetteloineen on julkaistu kunnan sähköisellä ilmoitustaululla 4.12.2023.
Lisäksi valtuuston kokouksesta on ilmoitettu viikolla 48/2023 ilmestyneessä Luumäen Lehden numerossa. Kokouksen asialista sekä esityslista liitteineen lähetetään valtuutetuille hallintosäännön 94 § - 96 §:n edellyttämällä tavalla viimeistään 6.12.2023. Näin ollen valtuuston kokouksesta on ilmoitettu edellä mainittujen hallintosäännön määräysten edellyttämällä tavalla.
Mikäli kunnanhallitukselle jätetään kokouskutsun ja kokouksen esityslistan lähettämisen jälkeen valtuustolle osoitettuja pyyntöjä, jotka koskevat vapautuksen myöntämistä valtuutetun luottamustoimesta 11.12.2023 pidettävän valtuuston kokouksen ajaksi, nämä pyynnöt käsitellään valtuustossa tämän asian yhteydessä.
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Päätös Suoritettiin nimenhuuto, jossa todettiin olevan paikalla 21 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätös-valtaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |