RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tehtävänimikkeiden muutokset 1.8.2023 alkaen
Sivla 14.03.2023 § 26
81/12.00.00/2023
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Kai Könönen
puh. 040 712 3994
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Luumäen kunnassa ei järjestetä enää ryhmäperhepäivähoitoa eikä kyseisen ryhmän työntekijääkään enää näin ollen tarvita. Aiemmin tehtävässä ollut henkilö on siirtynyt päiväkotiin päiväkotiapulaisen tehtäviin.
Perhepäivähoidon tarve on vähentynyt. Aiemmin perhepäivähoitajana toiminut henkilö on siirtynyt päiväkotiin ja kouluttautunut työn ohessa lastenhoitajaksi. Tehtävänimike on tarpeen päivittää.
Perusopetuksessa on vuosien varrella käytetty työsopimuksia tehtäessä sekä koulunkäyntiavustajan että koulunkäynninohjaajan tehtävänimikkeitä. Nimikkeet on perusteltua yhtenäistää yleisesti käytössä olevaksi koulunkäynninohjaajan tehtävänimikkeeksi.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Könönen Kai
Ehdotus Sivistyslautakunta päättää muuttaa ryhmäperhepäivähoitajan tehtävänimikkeen päiväkotiapulaiseksi, perhepäivähoitajan nimikkeen lastenhoitajaksi sekä koulunkäyntiavustajan tehtävänimikkeen koulunkäynninohjaajaksi.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |