Dynasty tietopalvelu Haku RSS Luumäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 89


 

Työterveyshuollon kilpailutus 2023

 

Yttmk 20.03.2023 § 7 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski

 puh. 040 189 3340

 etunimi.sukunimi@luumaki.fi

 

Luumäen kunnan henkilöstön työterveyshuollon palvelut tuottaa Terveystalo Oy, jonka Luumäen toimipisteessä työskentelee 1 työterveyshoitaja. Lisäksi työfysioterapeutti on ajoittain paikalla. Lisäksi terveyden- tai sairaanhoitajan ja lääkärin palveluita on saatavissa Terveystalon Lappeenrannan ja Kouvolan toimipisteissä. Sopimuksen irtisanomisaika on 6 kuukautta.

 

Sopimus kattoi 1.10.2021 saakka myös työterveyspainoitteisen sairaanhoidon. Kunnanvaltuusto päätti 9.12.2019 § 36 talouden tasapainottamisesta. Henkilöstökuluihin kohdistuvana säästötoimenpiteenä päätettiin supistaa työterveyshuollon palvelut lakisääteiselle tasolle (Yttmk 17.8.2020 § 10 ja Khall 31.08.2020 § 135). Supistamispäätökseen vaikutti myös palveluntuottajien henkilöstöpula, jonka vuoksi sairaanhoidon tavoitteet eivät olleet vuosiin toteutuneet, eikä pysyvää ja riittävää muutosta tilanteeseen olut odotettavissa.

 

Luumäen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä teki 13.6.2023 aloiteen kunnan henkilökunnan työterveyshuollon kilpailuttamisesta vuodelle 2023. Työterveyshuollon kustannusten korvattavuus edellyttää, että toimina perustuu toimintavuodelle tehtyyn toimintasuunnitelmaan. Kilpailutuksen huolellinen toteuttaminen, uuden toimintasuunnitelman laatiminen, potilastietojen siirtäminen ja muut mahdollisesti tarvittavat järjestelyt vievät käytännössä niin kauan, että mahdollinen palvelutuottajan vaihtuminen voisi tapahtua aikaisintaan 2024 alusta. Vastauksena aloitteeseen kunnanhallitus päätti valtuuttaa hallintojohtajan käynnistämään työterveyshuollon palvelujen kilpailutuksen siten, että mahdollinen palveluntarjoajan vaihdos ja muutos palveluiden laajuudessa voidaan tuoda kunnanhallituksen päätettäväksi vuoden 2023 aikana (Khall 19.09.2022 § 161).

 

Kunnanhallitus käsittelee työterveyshuoltopalveluiden kilpailutusta 27.3.2023. Hankinnan kohteena olisivat Luumäen kunnan henkilöstön työterveyshuollon palvelut. Palveluun kuuluisivat lakisääteinen ennaltaehkäisevä työterveyshuolto ja työterveyshuollon sairaanhoitopalvelut. Sopimus olisi voimassa määräaikaisena kolmen (3) vuoden ajan, jonka jälkeen se jatkuisi toistaiseksi voimassa olevana.

Hankinnan arvo laskettuna 48 kuukauden ajanjaksolle ei ylitä Laissa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 25 § 3-kohdassa tarkoitettua, sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnan kynnysarvoa.

Tarjouspyyntö lähetettäisiin Terveystalolle, Pihlajalinnalle ja Mehiläiselle.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Kausto-Uski Kaisa

 

Ehdotus Yhteistyötoimikunta suosittelee työterveyshuollon kilpailutuksen aloittamista.

 

Päätös Ehdotuksen mukaan.

 

 

Khall 27.03.2023 § 50

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski

 puh. 040 189 3340

 etunimi.sukunimi@luumaki.fi

 

Kunnanhallitus päätti 19.09.2022 § 161 valtuuttaa hallintojohtajan käyn-nistämään työterveyshuollon palvelujen kilpailutuksen siten, että mahdol-linen palveluntarjoajan vaihdos ja muutos palveluiden laajuudessa voidaan tuoda kunnanhallituksen päätettäväksi vuoden 2023 aikana. Koska asialla on laajat vaikutukset sekä talouteen että henkilöstön työhyvinvointiin, tarjouspyyntö tuodaan vielä kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Hankinnan kohteena olisivat Luumäen kunnan henkilöstön työterveys-huollon palvelut. Palveluun kuuluisivat lakisääteinen ennaltaehkäisevä työterveyshuolto ja työterveyshuollon sairaanhoitopalvelut. Sopimus olisi voimassa määräaikaisena kolmen (3) vuoden ajan, jonka jälkeen se jatkuisi toistaiseksi voimassa olevana.

 

Hankinnan arvo laskettuna 48 kuukauden ajanjaksolle ei ylitä Laissa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 25 § 3-kohdassa tarkoitettua, sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnan kynnysarvoa.

Tarjouspyyntö lähetettäisiin Terveystalolle, Pihlajalinnalle ja Mehiläiselle.

 

Tarjouspyynnön luonnos lähetetään oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto

 

Ehdotus Kunnanhallitus hyväksyy luonnoksen mukaisen tarjouspyynnön käytettäväksi työterveyshuollon hankinnassa.

 

Päätös Ehdotuksen mukaan.

 

 

Khall 05.06.2023 § 89  

92/02.08.00/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski

 puh. 040 189 3340

 etunimi.sukunimi@luumaki.fi

 

Kilpailutus ja saatu tarjous

Työterveyshuoltopalveluiden hankinnan arvo laskettuna 48 kuukauden ajanjaksolle ei ylitä Laissa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeus-sopimuksista 25 § 3-kohdassa tarkoitettua, sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnan kynnysarvoa. Kunnanhallituksen 27.03.2023 § 50 hyväksymä tarjouspyyntö lähetettiin Terveystalolle, Pihlajalinnalle ja Mehiläiselle sähköpostilla 29.3.2023 kunnanhallituksen kokouksen pöytäkirjan tultua tarkastetuksi.

 

Terveystalo jätti määrajassa tarjouspyyntöä vastaavana tarjouksen. Tarjouspyynnön mukainen pisteytys 78/100 pistettä. Hintavertailua ei voida tehdä, koska muita tarjouksia ei saatu. Tarjous on hinnoiteltu samoin perustein kuin kunnan ja Terveystalon voimassa olevassa sopimuksessa noudattaen samaa hinnastoa.

 

Ei ole todennäköistä, että lisätarjousten pyytäminen muuttaisi tilannetta, jos tarjouspyynnössä edellytettystä ja nykyisin ennaltaehkäisevässä työterveyshuollossa toteutuvasta palvelutasosta halutaan pitää kiinni. Tarjouspyyntöä koskevien kysymysten perusteella vaatimus palvelun järjestämisestä osittain lähipalveluna Taavetissa esti tarjouksen jättämisen.

 

Palveluiden laajentamisen kustannus

Ennalta ehkäisevän työterveyshuollon (korvausluokka I) korvaus on 60 %. Sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon (korvausluokka II) kustannuksista korvataan 50 %. Ensimmäisen ja toisen korvausluokan korvauksille määritellään vuosittain yksi yhteinen laskennallinen enimmäismäärä. Siitä korvataan ensisijaisesti ensimmäisen korvausluokan kustannukset. Sairaanhoidon kustannuksia voidaan korvata, jos enimmäismäärää on jäljellä ehkäisevän työterveyshuollon kustannusten jälkeen, kuitenkin enintään 40 % yhteisestä enimmäismäärästä. Enimmäismäärä vahvistetaan takautuvasti tilikauden päättymisen jälkeen. Vuoden 2022 korvattava yhteinen enimmäismäärä on 454 €.

 

Vuonna 2022 Kelan hyväksymät Luumäen kunnan henkilöstön työterveys-huollon kustannukset olivat 34 376 € (215 €/työntekijä, 160 työntekijää) ja myönnetty korvaus 20 626 € (korvausluokka I, 60 %).  Vuonna 2021 ennal-taehkäisevän työterveyshuollon korvattavia kustannuksia oli 43 611 € (273 €/työntekijä). Kustannusten pieneminen johtuu pääasiassa siitä, että 2021 työpaikkaselvityksiä ja niihin liittyviä terveystarkastuksia toteutettiin kouluis-sa ja päiväkodeissa, joissa henkilöstömäärä on suuri, kun taas 2022 vuo-rossa oli pienempiä yksiköitä, joten terveystarkastuksia tehtiin vähemmän.

 

Kunnan henkilöstön työterveyshuoltoon sisältyi työterveyspainotteinen sairaudenhoito lokakuuhun 2020 saakka. Vuosi 2019 on viimeinen kokonainen vuosi, jolta kertyi korvausluokkaan II kuuluvia kustannuksia, yhteensä 23 466 €, 138 € työntekijää kohden (170 työntekijää).

 

Jos palveluiden laajennuksen kustannusvaikutuksen arvioinnin pohjaksi otetaan korvausluokassa I vuoden 2022 taso, n. 215 € työntekijää kohden, ja vuoden 2019 taso korvausluokassa II, n. 156 € työntekijää kohden, Kelan korvausten jälkeen kunnalle jäävien kustannusten nousu olisi noin 12 500 € vuodessa.

 

Kelan työterveyshuollon tilaston mukaan keskimääräinen työntekijäkoh-tainen kustannus vuonna 2020 oli 215 € korvausluokassa I ja 254 € korvausluokassa II, kun työntekijämäärä oli 100 - 499. Jos kustannukset toteutuisivat tämän suuruisina, Kelan korvausten jälkeen kunnalle jäävien kustannusten nousu olisi noin 26 100 € vuodessa.

 

Muut vaikutukset

Henkilöstön keskusteluissa sairaanhoidon puuttuminen nousee toistuvasti esiin työhyvinvointiin kielteisesti vaikuttavana tekijänä. 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto

 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää valtuuttaa hallintojohtajan sopimaan Terveystalo Oy:n kanssa työterveyshuollon palveluiden laajentamisesta koskemaan työterveyspainotteista sairaanhoitoa.

 

Päätös Ehdotuksen mukaan.