RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjantarkastajien vaali
Kvalt 09.10.2023 § 16
Hallintosäännön 115 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan 9.10.2023 tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkun asian kohdalla toisin päätä. Valtuuston kokouskutsun mukaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa keskiviikkona 11.10.2023 kello 9.00 alkaen. Pöytäkirja on tarkastettava ennen sen nähtävillä pitämistä.
Ehdotus Valtuusto päättää, että valtuuston pöytäkirja tarkastetaan viimeistään keskiviikkona 11.10.2023 ennen nähtävilläoloajan alkamista.
Edelleen valtuusto päättää valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Henri Hirvikallio ja Mari Obeng.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |