RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen
Khall 22.01.2024 § 15
Valmistelija Hallintosihteeri Virpi Laari
puh. 040 712 3500
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kunnanjohtaja ei ole tehnyt hallintosäännön nojalla kunnanhallitukselle ilmoitettavia viranhaltijapäätöksiä ajalla 12.12.2023 - 15.1.2024.
Hallintojohtaja on hallintosäännön nojalla tehnyt seuraavat, kunnanhallitukselle ilmoitettavat viranhaltijapäätökset ajalla 12.12.2023 - 15.1.2024:
- ePassi-palvelun käyttöönotto korvaamaan henkilöstön liikunta- ja kulttuurisetelit § 44/2023
- Yrityslainakori Amerikka IV/2019 myynti valtuuston talousarviopäätöksen toteuttamista varten
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedokseen ja päättää ettei KuntaL 92 §:n perusteella ota asioita erikseen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |