RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 2
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjantarkastajien vaali
Kvalt 12.02.2024 § 2
Hallintosäännön 115 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan 12.2.2024 tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkun asian kohdalla toisin päätä. Valtuuston kokouskutsun mukaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa keskiviikkona 14.2.2024 kello 9.00 alkaen. Pöytäkirja on tarkastettava ennen sen nähtävillä pitämistä.
Ehdotus Valtuusto päättää, että valtuuston pöytäkirja tarkastetaan viimeistään keskiviikkona 14.2.2024 ennen nähtävilläoloajan alkamista.
Edelleen valtuusto päättää valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Virpi Nurmilaukas ja Antti Laitala.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |