RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puntarin yksityistieavustus.
Tekla 22.02.2024 § 7
44/02.05.01.00/2024
Valmistelija Rakennustarkastaja Antti Tuuva
puh. 040 770 8851
Kuluvan vuoden talousarvion käyttösuunnitelmassa on yksityisteiden avustuksiin varattu 244.200,00 euroa, joista erikseen päätettäviin rakentamis- ja perusparannusavustuksiin on varattu 129.900,00 euroa.
Teknisen toimen päävastuualueen johtosäännön mukaan kunnossa-pitoavustuksista päättää rakennustarkastaja lautakunnan päättämän avustusohjeen mukaan. Saman ohjeen mukaan tien parantamiseen
ja rakentamiseen myönnetään eri hakemuksesta avustusta. Näistä avustuksista päättää tekninen lautakunta.
Yksityisteiden perusparannuksia on avustettu valtionapuhakemusten, elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen (ELY) tekemien päätösten
sekä toteutuneiden kustannusten perusteella.
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) on hakemuksen perusteella tehnyt 25.01.2024 valtionapupäätöksen yksityisten teiden parantamisesta seuraavasti. (KASELY/2388/2023)
Puntarin yksityistie (KASELY/2388/2023)
kustannusarvio 412 897,00 €
valtionavustus 85 %
valtionavustus enintään 350 962,00 €
valmis 15.12.2025 mennessä.
Esittelijä Vs. tekninen johtaja Hiltunen Mikko
Ehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää Puntarin yksityistien parantamiseen valtionapuhakemuksen, ELY-keskuksen tekemän päätöksen sekä toteutuneiden kustannusten perusteella avustuksen seuraavasti:
Puntarin yksityistie:
kunnanavustus 10 %
kuitenkin enintään 41 289,70 €
Avustus maksetaan valmiusasteen perusteella ja määrärahojen puitteissa tulevien vuosien aikana.
-------
Ennen asian käsittelyä Erkki Kurppa ilmoitti esteellisyydestä (Hallintolaki 28.1§ 1-kohta) ja poistui klo 18:08 asian käsittelyn ajaksi.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Erkki Kurppa palasi jatkamaan kokousta klo 18:11.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |