RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen ja keskusvaalilautakunnan lakisääteisen kokouksen ajankohta europarlamenttivaaleissa 2024
Kevla 18.03.2024 § 13
179/00.00.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
Keskusvaalilautakunnalla on europarlamenttivaaleissa yksi lakisääteinen kokous, jossa tarkastetaan keskusvaalilautakuntaan ennen perjantaita 7.6.2024 klo 19 saapuneet ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjat. Hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärät merkitään tuloslaskenta-järjestelmään viimeistään lauantaina 8.6.2024 klo 17 mennessä.
Jotta aikataulussa pysytään, äänestysasiakirjojen tarkastus on syytä val-mistella ennen lakisääteistä kokousta. Lautakunta voi päättää, että keskus-vaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorit-taa asiakirjojen valmistavan tarkastuksen keskusvaalilautakunnan käsitte-lyä varten. Tarkastukseen liittyvät ratkaisut, kuten kaikki huomioon otta-matta jättämiset, tekee aina keskusvaalilautakunta päätösvaltaisessa ko-koonpanossa.
Koska vaalilautakunta tallentaa varsinaisen vaalipäivän alustavan äänten-laskennan tuloksen tuloslaskentajärjestelmään, keskusvaalilautakunnalla ei ole vaalipäivänä tehtäviä, joiden vuoksi sen tarvitsisi kokoontua. Keskus-vaalilautakunnan puheenjohtajan ja sihteerin on kuitenkin oltava tavoitetta-vissa siltä varalta, että vaalilautakunta tarvitsee ohjeistusta tai apua.
Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että
. keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa kirjeäänestys- ja ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastuksen;
. keskusvaalilautakunta kokoontuu kirjeäänestys- ja ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamista varten lakisääteiseen kokoukseen perjantaina 7.6.2024 klo 17 alkaen.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |