RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ylen TV-kanavien muutokset
Vavaneu 20.03.2024 § 5
69/13.00/2024
Valmistelija Hyvinvointiohjaaja Pasi Kyllönen
puh. 040 522 8867
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Ylen TV-kanavien lähetykset muuttuvat 2025 kevään aikana teräväpiirtolähetyksiksi. Tämä aiheuttaa, varsinkin ikäihmisille toimenpiteitä, joita ei mahdollisesti itse osaa tehdä. Pohditaan kokouksessa, kuinka tähän muutokseen tulisi reagoida. Liitteenä Eläkesaajien Keskusliiton tiedote.
Esittelijä Hyvinvointiohjaaja Kyllönen Pasi
Ehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee aiheesta ja pohtii, kuinka asiassa edetään.
---
Päätettiin, että tehdään juttu Luumäen lehteen aiheesta, jolloin ikäihmiset saavat tiedon asiasta. Kotihoidon asiakkaille tiedon vie kotihoito. Lisäksi jokainen neuvoston jäsen tahoillaan levittää sanaa ja auttaa mahdollisuuksien mukaan ikäihmisiä muutoksen edessä. pohdittiin myös mahdollista lehti-ilmoitusryhmän perustamista.
Päätös Vanhus- ja vammaisneuvosto päätti laittaa Luumäen lehteen jutun aiheesta ja infotaulujen kautta viestittää muutoksista.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |