RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
B1-kielen tunnin lisäys 7. luokille
Sihyla 23.04.2024 § 31
51/12.00.00/2024
Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kai Könönen
puh. 040 712 3994
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Opetushallitus on uudistanut B1-kielen opetussuunnitelman perusteita. Perusteet otetaan käyttöön kouluissa 1.8.2024, josta lähtien perusopetuksen oppilaat opiskelevat uusien B1-kielen opetussuunnitelman perusteiden ja samalla voimaan tulevan uuden tuntijaon mukaan. B1-kieliä ovat perusopetuksessa toisena kotimaisena kielenä opiskeltavat ruotsi tai suomi ja vieras kieli. Jatkossa B1-ruotsin opetuksessa suomenruotsalaiseen ja ruotsalaiseen kieliympäristöön ja kulttuuriin sekä Pohjoismaihin tutustutaan jo 6. luokalla.
Muutos perustuu edellisen hallituksen tekemään tuntijakoasetuksen muutokseen, jonka myötä 7. vuosiluokalle lisättiin yksi tunti viikossa B1-kielen opetusta. Näin opetuksen vähimmäismäärä nousee kuudesta seitsemään vuosiviikkotuntiin. Yhden viikkotunnin lisäys B1-kieleen on osa Kansalliskielistrategian tavoitetta edistää toisen kotimaisen kielen oppimista ja opetusta.
Luumäen kunnassa uudistuksen vaikutuksien myötä joidenkin yläluokkien oppiaineiden opetustuntimäärät vuosiluokkaa kohti muuttuvat. Muutos on kuvattu liitteenä olevassa tuntijakotaulukossa, jossa muuttuvat tuntimäärät on merkitty punaisella. Ruotsin kieltä tulee päätöksen mukaan olla 7.-9. luokilla olla yhteensä seitsemän tuntia, joista vähintään kolme tuntia vuosiluokkien 8. ja 9. aikana.
Muutos vaikuttaa terveystiedon ja valinnaisista aineista käsityön kurssien sijoitteluun vuosiluokille uudella, taulukossa kuvatulla tavalla.
Tuntijakomuutoksen lisäksi opetussuunnitelmaan liittyvien osaamisen tason kuvauksia on myös päivitetty ja uudet ohjeet otetaan käyttöön 1.8.2024.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Könönen Kai
Ehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy tuntijakomuutokset esitetyssä muodossa.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |