RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 166
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen vaali toimikaudelle 2024 - 2025 (KV)
Khall 30.10.2023 § 166
223/00.00.01/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Kunnan johtaminen jakautuu poliittiseen johtamiseen ja ammattijohtamiseen. Kunnan ylimmän johtamisen kokonaisuus koostuu valtuustosta, kunnanhallituksesta ja kunnanjohtajasta. Kunnanhallitus on kunnan keskeisin toimielin. Sen tehtävänä on johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta.
Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsene-nä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastetta-vassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomai-sesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. (Tätä rajoitusta ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.)
Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuu-dessa vastaa edunvalvonnasta.
Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Kunnanhallituksen jäsenten keskuudesta valtuusto valitsee kunnan-hallituksen puheenjohtajan ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa. Kunnan-hallituksen jäsenten tulee olla valtuutettuja, henkilökohtaiset varajäsenet voivat olla myös varavaltuutettuja.
Kunnanhallituksen jäseniä ja varajäseniä valittaessa on myös otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n vaatimus
Valtuusto valitsi kunnanhallituksen jäseniksi ja varajäseniksi 23.8.2021 § 29 seuraavat henkilöt:
varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen
Katriina Ovaska Merja Mälkiä
Juri Vuorinen Janne Laine
Päivi Kärmeniemi Suvi Vallentin
Anne Pylväläinen Sanna Laine
Rauno Vanhoja Henri Hirvikallio
Aki Heikkilä Tarja Kyllönen
Ville Taina Milko Kiviranta
Antero Pesu Iiro Venäläinen
Linda Kiviluoma Emmi Suursalmi
Valinta tehtiin vain osaksi valtuuston toimikautta siten, että kunnanhalli-tuksen jäsenten ja varajäsenten toimikausi on määritelty päättyväksi 2023. Lisäksi valtuusto päätti, että "toimikauden vaihtuessa puolueet sisällään voivat päättää tehtäväkierrosta niin halutessaan".
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto
1. toimittaa kunnanhallituksen jäsenten (9) ja henkilökohtaisten varajäsenten (9) vaalin toimikaudeksi, joka alkaa 1.1.2024 ja päättyy vuonna 2025, kun kuntavaaleissa valittu valtuusto on toimittanut uuden vaalin kunnanhallituksen jäsenistä ja varajäsenistä; ja
2. määrää yhden varsinaisista jäsenistä puheenjohtajaksi ja kaksi (2) varapuheenjohtajaksi.
Kunnanhallitus tekee valtuustolle ehdotuksen valittavista jäsenistä ja varajäsenistä sekä puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajista.
Päätös Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto
1. valitsee kunnanhallituksen jäseniksi (9) ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi (9) toimikaudeksi, joka alkaa 1.1.2024 ja päättyy vuonna 2025, kun kuntavaaleissa valittu valtuusto on toimittanut uuden vaalin kunnanhallituksen jäsenistä ja varajäsenistä
varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen
Katriina Ovaska Merja Mälkiä
Juri Vuorinen Janne Laine
Päivi Kärmeniemi Suvi Vallentin
Anne Pylväläinen Sanna Laine
Rauno Vanhoja Henri Hirvikallio
Aki Heikkilä Tarja Kyllönen
Ville Taina Milko Kiviranta
Antero Pesu Iiro Venäläinen
Linda Kiviluoma Emmi Suursalmi
; ja
2. määrää kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Katriina Ovaskan ja I varapuheenjohtajaksi Juri Vuorisen ja II varapuheenjohtajaksi Päivi Kärmeniemen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |