RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 167
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunnan vaali toimikaudelle 2024 - 2025 (KV)
Khall 30.10.2023 § 167
223/00.00.01/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Sivistyslautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Sivistyslautakunnassa tulee olla 7 jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Lautakunnan jäsenistä valtuusto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joiden tulee olla valtuutettuja. (Hallintosääntö 9 § ja 24 §)
Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
- asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
- henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
- henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asian omaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Jäsenten ja varajäsenten vaalissa on lisäksi otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n vaatimus.
Valtuusto valitsi sivistyslautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi 23.08.2021 § 32 seuraavat henkilöt:
varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen
Virpi Nurmilaukas Jenni Hyytiäinen
Iiro Venäläinen Kai Kaltto
Suvi Vallentin Galina Punkkinen
Timo Ahola Antti Laitala
Merja Mälkiä Heidi Hämäläinen
Juha Rintamäki Antero Paananen
Henri Hirvikallio Tommi Timperi
Valinta tehtiin vain osaksi valtuuston toimikautta siten, että sivistys-lautakunnan jäsenten ja varajäsenten toimikausi on määritelty päättyväksi 2023. Lisäksi valtuusto päätti, "että toimikauden vaihtuessa puolueet sisällään voivat päättää tehtäväkierrosta niin halutessaan".
Valtuusto päätti 09.10.2023 § 19
- myöntää Virpi Nurmilaukakselle eron sivistyslautakunnan jäsenyydestä sekä totesi hänen sivistyslautakunnan puheenjohtajan luottamustehtävänsä päättyneeksi;
- valita sivistyslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi Jenni Hyytiäisen ja varajäseneksi Sanna Laineen;
- valita sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi Henri Hirvikallion.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto
1. toimittaa sivistyslautakunnan jäsenten (7) ja henkilökohtaisten varajäsenten (7) vaalin toimikaudeksi, joka alkaa 1.1.2024 ja päättyy vuonna 2025, kun kuntavaaleissa valittu valtuusto on toimittanut uuden vaalin sivistyslautakunnan jäsenistä ja varajäsenistä; ja
2. määrää yhden varsinaisista jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.
Kunnanhallitus tekee valtuustolle ehdotuksen valittavista jäsenistä ja varajäsenistä sekä puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta.
Päätös Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto
1. valitsee sivistyslautakunnan jäseniksi (7) ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi (7) toimikaudeksi, joka alkaa 1.1.2024 ja päättyy vuonna 2025, kun kuntavaaleissa valittu valtuusto on toimittanut uuden vaalin sivistyslautakunnan jäsenistä ja varajäsenistä
varsinainen jäsen varajäsen
Jenni Hyytiäinen Sanna Laine
Iiro Venäläinen Kai Kaltto
Suvi Vallentin Galina Punkkinen
Timo Ahola Antti Laitala
Merja Mälkiä Heidi Hämäläinen
Juha Rintamäki Antero Paananen
Henri Hirvikallio Tommi Timperi
; ja
2. määrää lautakunnan puheenjohtajaksi Henri Hirvikallion ja varapuheenjohtajaksi Iiro Venäläisen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |