RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen ja keskusvaalilautakunnan lakisääteisen kokouksen ajankohta presidentinvaalissa 2024
Kevla 12.12.2023 § 17
179/00.00.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Keskusvaalilautakunnalla on presidentinvaalissa vain yksi lakisääteinen kokous, jossa tarkastetaan keskusvaalilautakuntaan ennen perjantaita 26.1.2024 (mahdollisella toisella kierroksella 9.2.2024) klo 19 saapuneet ennakkoäänestys- ja kirjeäänestysasiakirjat. Hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärät merkitään tuloslaskentajärjestelmään viimeistään lauantaina 27.1.2024 (toisella kierroksella 10.2.2024).
Jotta aikataulussa pysytään, äänestysasiakirjojen tarkastus on syytä valmistella ennen lakisääteistä kokousta. Lautakunta voi päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa asiakirjojen valmistavan tarkastuksen keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten. Tarkastukseen liittyvät ratkaisut, kuten kaikki huomioon ottamatta jättämiset, tekee aina keskusvaalilautakunta päätösvaltaisessa kokoonpanossa.
Koska vaalilautakunta tallentaa varsinaisen vaalipäivän alustavan ääntenlaskennan tuloksen tuloslaskentajärjestelmään, keskusvaalilautakunnalla ei ole vaalipäivänä tehtäviä, joiden vuoksi sen tarvitsisi kokoontua. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja sihteerin on kuitenkin oltava tavoitettavissa siltä varalta, että vaalilautakunta tarvitsee ohjeistusta tai apua.
Esittelijä Hallintojohtaja Kausto-Uski Kaisa
Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että
. keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa kirjeäänestys- ja ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastuksen;
. keskusvaalilautakunta kokoontuu kirjeäänestys- ja ennakkoäänestys-asiakirjojen tarkastamista varten lakisääteiseen kokoukseen perjantaina 26.1.2024 klo 16 alkaen. Mahdollisella toisella kierroksella on lakisääteinen kokous 9.2.2024 klo 16 alkaen.
Päätös Keskusvaalilautakunta päätti, että
. keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa kirjeäänestys- ja ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastuksen;
. keskusvaalilautakunta kokoontuu kirjeäänestys- ja ennakko-äänestysasiakirjojen tarkastamista varten lakisääteiseen kokoukseen perjantaina 26.1.2024 klo 17 alkaen. Mahdollisella toisella kierroksella on lakisääteinen kokous 9.2.2024 klo 17 alkaen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |