RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Presidentinvaalia 2024 koskeva tiedottaminen
Kevla 12.12.2023 § 18
179/00.00.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi, seuraavat asiat:
- vaalipäivä 28.1.2024 (toisella mahdollisella kierroksella 11.2.2024) sekä äänestysalueen äänestyspaikan
- nimet
- käyntiosoitteet
- äänestysaika (klo 9-20)
- ennakkoäänestysajanjakso 17. - 23.1.2024 (toisella mahdollisella kierroksella 31.1. - 6.2.2024) sekä kunnan alueella olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen
- nimet
- käyntiosoitteet
- aukiolopäivät
- päivittäiset aukioloajat
- kotiäänestyksen järjestäminen ja siihen ilmoittautuminen.
Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista. Kuulutusluonnokset liitteenä.
Kunnan verkkosivut toimivat kunnan virallisena ilmoitustauluna.
Esittelijä Hallintojohtaja Kausto-Uski Kaisa
Ehdotus Keskusvaalilautakunta päättää hyväksyä luonnosten mukaiset kuulutukset julkaistavaksi Luumäen Lehdessä ja kunnan verkkosivuilla 21.12.2023.
Päätös Keskusvaalilautakunta päätti hyväksyä luonnosten mukaiset kuulutukset julkaistavaksi Luumäen Lehdessä ja kunnan verkkosivuilla 21.12.2023 siten muutettuna, että Taavetin alueen ulkomainonnan paikasta käytetään määritelmää torin alueella (ei ent. grillin tontti).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |