RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 167
Paikallisten palkankorotuserien käyttöä koskevien neuvottelutulosten vahvistaminen kuntaa sitovaksi, KVTES liitteet 1,2,3,4 ja 7.
Khall 5.10.2026 § 167
111/01.00.01/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) 2025-2028 mukaisesti kunnan tulee korottaa KVTES:n piirissä olevien palkansaajien palkkoja 1.10.2026 alkaen paikallisella järjestelyerällä, 0,2 % palkka-summasta, ja palkkauksen kehittämiserällä, 0,4 % palkkasummasta.
Paikallisia eriä kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden. Työnantajan tulee lisäksi huolehtia siitä, että henkilökohtaisiin lisiin käytetään vähintään 1,3 % KVTES:n piiriin kuuluvan henkilöstön tasopalkkojen ja tasolisien yhteismäärästä.
Palkankorotukse tulee maksaa takautuvasti viimeistään jolukuun palkanmaksun yhteydessä.
Pääluottamusedustajien kanssa käydyissä neuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos palkankorotuksista KVTES:n liitteen 1 Hallinnon asiantuntijapalvelut ja toimistoalan palvelut, liitteeen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, liitteen 3 Työllisyyspalvelut, liiteen 4 Ruokapalvelut ja liiteen 7 Siivouspalvelut piirissä olevalle henkilöstölle. Neuvottelutulos on oheismateriaalina.
Neuvottelut KVTES:n liitteestä 5, Varhaiskasvatuksen henkilöstö ja koulunkäynninohjaajat, jatkuvat vielä. Samoin jatkuvat koulujen ja varhaiskasvatuksen opetushenkilöstöä koskevat neuvottelut.
Teknisten sopimuksen piirissä ei ole käytettävissä paikallisia palkankorotuseriä.
Esittelijä
Kunnanjohtaja Kummala Arto
Ehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy neuvottelutuloksen kuntaa sitovaksi. Neuvottelutulos otetaan kokouspöytäkirjan julkiseksi liitteeksi.
Päätös
Ehdotuksen mukaan.