RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Suurikankaan aurinko- ja tuulivoimayleiskaava / Tuulivoimaosayleiskaavaan valmisteluaineisto (kaavaluonnos) nähtäville
Khall 27.05.2024 § 84
47/10.02.02/2023
Valmistelija Vs. tekninen johtaja Mikko Hiltunen
puh. 040 628 0550
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Päätöshistoria
Kunnanhallitus päätti (Khall 28.11.2022 § 208) käynnistää Suurikankaan alueelle tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen, maankäyttö- ja rakennuslain 134/2011 §77a mukaisesti ja käynnistää samassa kaavahankkeessa menettelyt hankealueella ja sen vaikutuspiirissä voimassa olevan Luumäen rantaosayleiskaavan osalta siten, ettei millekään alueelle kohdistu kahden eri yleiskaavan samanaikaista ohjausta. Kunnanhallitus päätti hyväksyä kaavan laatijaksi Myrsky Energia Oy:n esittämän Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n ja samalla kuuluttaa kaavahankkeen käynnistymisestä paikallisessa sanomalehdessä. Kunnanvaltuuston päätös on lainvoimainen.
Yleiskaava on kuulutettu vireille 7.12.2022.
Kunnanhallitus (Khall 20.02.2023 § 24) päätti asettaa Suurikankaan alueelle käynnistyneen tuulivoimaosayleiskaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti 2.3 - 3.4.2023 väliseksi ajaksi.
Esittelyteksti
Myrsky Energia Oy suunnittelee Suurikankaan alueelle aurinko- ja tuulivoimapuistoa. Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa enintään 15 tuulivoimalan ja niihin liittyvien huoltoteiden, maakaapeleiden ja sähköaseman rakentaminen, sekä noin 80 ha suuruisen aurinkovoimala-alueen rakentaminen. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Tuulivoimapuiston yhteisteho on maksimissaan 150 MW ja aurinkovoiman osalta 100 MW. Tuulivoima-alueen sisäinen sähkönsiirto toteutetaan maakaapelein, jotka asennetaan mahdollisuuksien mukaan huoltoteiden viereen.
Osayleiskaavan suunnittelun tavoitteena on toteuttaa tuulivoimapuiston rakentaminen luonnonympäristön ominaispiirteet ja ympäristövaikutukset huomioon ottaen, sekä lieventää rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Lisäksi yleiskaavan tavoitteena on ottaa huomioon muut aluetta koskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprosessin kuluessa muodostuvat tavoitteet.
Osayleiskaava tehdään rakentamista ohjaavana, MRL 77 a §:n mukaisena, jolloin tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää tuulivoimaosayleiskaavan perusteella. Osayleiskaavan laatii konsultti kunnan kaavoituksen ja teknisen suunnittelun ohjaamana.
Suunnittelualue on yksityisessä omistuksessa. Myrsky Energia Oy on tehnyt hankealueella maanvuokrasopimuksia. Maanvuokrasopimuksia tehdään hankkeen edetessä tarpeen mukaan lisää siltä osin kuin ne tulevat sisältymään suunniteltuun hankealueeseen. Kaikille hankealueen maanomistajille tarjotaan sopimusta.
Hankkeesta tehdään YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi samaan aikaan, kun alueelle laaditaan kaavaa. Vaikka ympäristövaikutusten arviointi toteutetaan samanaikaisesti kaavan laatimisen kanssa, osayleiskaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) toteutetaan erillisinä menettelyinä. Kaavoitus on tavoitteena saada päätökseen alkuvuoden 2025 aikana.
Liitteet
Liite 1, Yhteysviranomaisen lausunto ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta, Kaakkois-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 16.5.2023
Liite 2, Havainnekuvat ja näkemäalueanalyysit, WSP Finland Oy, 20.2.2024
Liite 3, Tuulivoimahanke-alueen arkeologinen inventointi 2022, Mikroliitti Oy
Liite 3, Tuulivoimapuiston hankealueen arkeologinen täydennysinventointi 2023, Mikroliitti Oy
Liite 4, Pohjavesiselvitys, WSP Finland Oy, 1.3.2024
Liite 5, Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys, WSP Finland Oy, 5.2.2024
Liite 6, Lepakkoselvitys, WSP Finland Oy, 25.10.2022
Liite 7, Liito-oravaselvitys, WSP Finland Oy, 19.2.2024
Liite 8, Viitasammakkoselvitys, WSP Finland Oy, 19.2.2024
Liite 9, Kirjoverkkoperhosselvitys, WSP Finland Oy, 16.2.2024
Liite 10, Linnustoselvitys, WSP Finland Oy & Envineer, 13.5.2024
Liite 11, Meluselvitys, WSP Finland Oy, 3.5.2024
Liite 12, Välkemallinnus, WSP Finland Oy, 3.5.2024
Liite 13, Tuulivoimalat ja mikromuovi, WSP Finland Oy
Liite 14, Yhteenveto asukaskyselyn tuloksista, WSP Finland Oy, 13.9.2023
Liite 15, Impact of the Proposed Luumäki- Suurikangas Wind Farm on the Kouvola Kaipiainen Finnish Weather Radar, QinetiQ ltd., 5.5.2023
Liite 16, Suurikankaan tuulivoimaosayleiskaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 17, Luumäen Suurikankaan tuulivoimaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadun palauteen tiivistelmä ja vastineet, 27.5.2024
Liite 18, Yleisötilaisuuden muistio, 22.3.2023
Liite 19, Suurikankaan aurinko- ja tuulivoimaosayleiskaavakartan luonnos, 27.5.2024
Liite 20, Suurikankaan aurinko- ja tuulivoimaosayleiskaavan selostusluonnos (valmisteluvaihe), 27.5.2024
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa Suurikankaan aurinko- ja tuulivoimaosayleiskaavasta laaditun kaavan valmisteluaineiston nähtäville 30.5. -31.7.2024 väliseksi ajaksi. Nähtävillä olosta ilmoitetaan julkisesti kunnan ilmoitustaululla, Luumäen lehdessä ja kunnan kotisivuilla. Lisäksi kaava-aineiston nähtävillä olosta ilmoitetaan alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille. Nähtävilläoloaikana suunnitelmista pyydetään viranomaislausunnot ja niistä on mahdollista jättää mielipide MRL 62 §:n mukaisesti.
-----
Ennen asian käsittelyä Aki Heikkilä ilmoitti esteellisyydestään (Hallintolaki 28.1 § 3) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Aki Heikkilä palasi jatkamaan kokousta.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |