Dynasty tietopalvelu Haku RSS Luumäen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 07.05.2026/Asianro 27


 

Alavesisäiliöiden suunnitelmien hyväksyminen

 

Tekla 07.05.2026     

25/10.03.02.01/2024  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Hiltunen

 puh. 040 628 0550

 etunimi.sukunimi@luumaki.fi

 

Suunnitelmat sisältävät Luumäen kunnan nykyisen vedenkäsittelylaitoksen alueelle uusien alavesisäiliöiden hankinnan ja asentamisen sekä alavesisäiliöiden vesijohtolinjojen rakentamisen venttiileineen. Alavesisäiliöt pengerretään pääosin maanpinnan yläpuolelle suunnitelmapiirustusten mukaisesti. Alavesisäiliöille toteutetaan myös ylivuotoputkisto, joka purkaa pihan nurkkaan purkukaivoon. Lisäksi säiliöille toteutetaan tyhjennysputkisto, joilla jokainen säiliö on kokonaan tyhjennettävissä.

 

Alavesisäiliöiden tilavuus on noin 240 kuutiota, joka on vajaa vuorokauden kulutusmäärä.

 

Urakkaan sisältyy alavesisäiliöiden kohdalla olevien nykyisten verkostojen siirtäminen alavesisäiliöiden viereen. Urakassa toteutetaan myös uusi varavoimakone, joka asennetaan urakassa rakennettavan teräsbetonilaatan päälle. Teräsbetonilaattaan tulee hiekanerotuskaivo ja sen viereen öljynerotuskaivo ja näytteenottokaivo sulkuventtiileineen. Näytteenottokaivon jälkeen vedet johdetaan uudella viettoviemärilinjalla piha-alueen perälle uuteen purkukaivoon. Urakassa varavoimakoneen ympäristöön tulee piha-alueen rakennekerrokset sorapinnalle ajoneuvokuorman kestäväksi ja alavesisäiliöt pengerretään maatäytöllä ja verhoillaan sepelikerroksella kauttaaltaan.

 

Rakennuskohde sijaitsee pohjavesialueella. Kaikki alueelle tuotavat maamassat tulee olla ehdottoman puhtaita, koska alue on vedenottokäytössä. Urakoitsija vastaa täyttömassojen puhtaudesta ja soveltuvuudesta kohteeseen. Urakoitsijalta vaaditaan myös erityistä varovaisuutta ja huomioimista pohjavesialueella ja vedenottamolla työskenneltäessä.

 

Varavoimalaitteisto on mitoitettu niin, että muutaman vuorokauden vedenottamo pysyy toiminnassa, vaikka sähköverkot eivät toimisikaan. Varavoimalaitteisto on suunniteltu toimimaan niin, että sähkökatkon alkaessa varavoimalaitteisto itse käynnistyy ja sammuu sähköverkon palautuessa.

 

Suunnitelma-asiakirjat ovat pykälän oheisaineistoa. 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Hiltunen Mikko

 

Ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy suunnitelmat ja antaa valtuuden tekniselle johtajalle yhdessä suunnittelijan kanssa tehdä tarvittavat muutokset suunnitelmiin.

 

Päätös