RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulujen lukuvuosisuunnitelmien hyväksyminen lukuvuodelle 2023 - 2024
Sivla 05.09.2023 § 64
204/12.00.00/2023
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Kai Könönen
puh. 040 712 3994
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Koulut ovat toimittaneet lukuvuosisuunnitelmat sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi.
Lukuvuosisuunnitelmissa kuvataan mm. oppilasarviointi, opiskeluhuolto, yhteistyö huoltajien ja eri koulun ulkopuolisten tahojen kanssa, hankkeet, henkilöstörakenne sekä koulujen muu lukuvuoden aikainen toiminta.
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmassa kuvataan mm. toiminnan järjestämiset, periaatteita, tarvetta, tavoitteita ja sisältöjä.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Könönen Kai
Ehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy koulujen lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2023 - 2024 sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman toimintakaudelle 2023 - 2024.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |