RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjantarkastajien vaali
Kvalt 13.11.2023 § 23
Hallintosäännön 115 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan 13.11.2023 tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkun asian kohdalla toisin päätä. Valtuuston kokouskutsun mukaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa keskiviikkona 15.11.2023 kello 9.00 alkaen. Pöytäkirja on tarkastettava ennen sen nähtävillä pitämistä.
Ehdotus Valtuusto päättää, että valtuuston pöytäkirja tarkastetaan viimeistään keskiviikkona 15.11.2023 ennen nähtävilläoloajan alkamista.
Edelleen valtuusto päättää valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Juri Vuorinen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |