RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2024
Khall 30.10.2023 § 155
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Kausto-Uski
puh. 040 189 3340
Kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennettiin kuluvalle vuodelle 12,64 prosenttiyksiköllä sote-uudistuksen vuoksi. Ensi vuoden tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 prosenttiyksikön tarkkuu-della. Kunnan pitää ilmoittaa valtuuston päättämä tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään 17.11.2023. (Kuntalaki 111 §, Laki verotusmenettelystä 91 a § ja 91 b §).
Luumäen kunnan tuloveroprosentti vuonna 2023 on 8,36. Sitä tulee joko korottaa vähintään 0,04 prosenttiyksikköä tai laskea vähintään 0,06 prosenttiyksikköä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
-----
Kunnanjohtaja Risto Alaheikka teki kokouksessa ehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että kunnan tuloveroprosentti vuonna 2024 on 8,8.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Kvalt 13.11.2023 § 24
180/02.02.00/2023
Ehdotus Kunnanvaltuusto päättää vahvistaa Luumäen kunnan tuloveroprosentiksi
8,8 % vuodelle 2024.
-----
Asiasta käydyn keskustelun aikana Antti Laitala esitti Timo Aholan kannattamana, että kunnan tuloveroprosentiksi määrättäisiin 8,4 %.
Puheenjohtaja totesi, että kokouksessa on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu päätösesitys, joten asiasta on äänestettävä.
Puheenjohtajan äänestysesitys: Kunnanhallituksen pohjaesitys on JAA ja Laitalan muutosesitys on EI.
Äänestyksessä annettiin 20 JAA-ääntä (Heikkilä, Hirvikallio, Huopainen, Kiviluoma, Kyllönen, Kärmeniemi, Marttila-Inkilä, Nurmilaukas, Obeng, Ovaska, Pesu, Piitulainen, Punkkinen, Pylväläinen, Reinilä, Rämä, Simola, Taina, Vanhoja, Vuorinen) ja 2 EI-ääntä (Ahola, Laitala). Äänestyksen tuloksena kunnanhallituksen pohjaesitys voitti äänin 20-2.
Äänestyspöytäkirja pöytäkirjan liitteenä.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |