RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.luumaki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
6 | kaunissaari | |
7 | Kaunissaaren ja Aittasaarten korjattu arviolausunto liitteineen | |
8 | Kauppakirjaluonnos Rantalan ma_120224 |
Kaunissaaren saattaminen Luonnonperintösäätiön pysyvän suojelun kohteeksi
Khall 19.02.2024 § 23
39/10.00.02/2024
Valmistelija Vs. tekninen johtaja Mikko Hiltunen
puh. 040 628 0550
etunimi.sukunimi@luumaki.fi
Luumäen kuntaa lähestyi vuonna 2023 Jari Kuuluvainen. Jari Kuuluvainen on edesmenneen Eeva Kuuluvaisen puoliso. Eeva Kuuluvaisen (os. Temmes) lähiomaiset ja ystävät esittivät toiveensa Kaunissaaren ja Aittasaaren metsien pysyvästä suojelusta siten, että he rahoittaisivat maiden oston Luonnonperintösäätiölle suojelua varten. Kaunissaari ja Aittasaaret kuuluvat Luumäen kunnan omistamaan Rantala -tilaan, jonka kiinteistötunnus on 441-448-1-57.
Kaunissaari ja Aittasaaret on merkattu kaavassa retkeily - ja ulkoilualueeksi pois lukien rakentamattomat rakennuspaikat. Retkeily - ja ulkoilualueelle saa kaavan mukaan sijoittaa ainoastaan yleiseen virkityskäyttöön liittyviä rakennelmia ja rakennuksia. Luumäen kunta on suorittanut alueella muutama vuosi takaperin metsähakkuita.
Luumäen kunta on pyytänyt Weladolta ja Kaakon metsänhoitoyhdistykseltä arviolausunnot Kaunissaaresta sekä Aittasaarista. Kaakon Metsänhoitoyhdistyksen arvio oli noin 104 000 € ja Weladon arvio 0,8 € / m² plus - miinus 20 % neliöhinnasta. Weladon arviota heikentää vertailukauppojen lukumäärä. Luumäellä on myyty luonnonsuojelu - ja virkitysalueita hintavälillä 0,3 € /m² - 1,09 € /m².
Luumäen kunta on neuvotellut ostajien kanssa ja päätyneet ratkaisuun, että kauppaan ei sisältyisi Kaunissaaren rakennuspaikat eikä Aittasaaret. Kaunissaaren myytävä kokonaispinta-ala olisi noin 15,7 hehtaaria ja tämä alue suojeltaisiin. Kauppahinta olisi 95 000 € ja Kaunissaaren ostaisi suoraan Luonnonperintösäätiö. Eeva Kuuluvaisen lähiomaiset ja ystävät suorittavat maksun Luonnonperintösäätiölle.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alaheikka Risto
Ehdotus Kunnanhallitus päättää
1. Hyväksyä kauppahinnan 95 000 €
2. valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjat.
Kunnanhallitus hyväksyy myös, että pinta-alaa voidaan teknisluonteisista syistä johtuen nostaa 15,7 hehtaarista korkeintaan 16,5 hehtaariin.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |